Maamme pomppuykköset, Kengurumeininki, on perustettu 1996. Kuluneena aikana bändi on hauskuuttanut lapsia ja heidän vanhempiaan yli 4000 keikalla ympäri maata. Hulvatonta meininkiä on tallennettu viidelle levylle, kolmelle myyntivideolle ja tietysti Kenguruiden omaan TV-sarjaan, Kenguruveturiin. Ryhmä pomppii eteenpäin alati kasvavalla innolla ja energialla esittäen toiminnallisia konserttejaan mm. päiväkodeissa, kouluilla, festareilla & yritystilaisuuksissa.
Bändin lisäksi lavalla vilistävät useat ystävykset. Kengurun lisäksi voi törmätä vaikkapa aarretta etsivään Kapteeni Koukkuun. Intiaanipäällikkö Heiluva Hammas opettaa lapsille sadetanssin salat, yksinäinen peikko etsii ystävää ja astronauttikoira Musti tahtoo avaruuteen.
Tyylilajiltaan Kengurumeininki on rokkia, ja jotta soppa olisi riittävän mausteista, hämmennetään sekaan kaikkea mahdollista aina metallista jazziin.
Alkutaipale:
Kengurumeiningin alkusanat kirjoitettiin Espoon terveydenhuolto- sosiaalialan oppilaitoksessa jossain vaiheessa vuotta 1996. Klaus Tuominen, Jani Toom ja Pekka Malkki olivat eksyneet samalle luokalle valaisemaan omaa kehitystään tulevina kasvatusalan ammattilaisina.
Hyvätapaisina herrasmiehinä he eivät halunneet lintsata tunneilta ja perustelivat omat menonsa opintoihin kuuluvina musiikkikasvatuksen harjoituksina. Samaan aikaan jollakin rinnakkaisista luokista opiskeli Mikko Oinonen sairaanhoitoa ja amerikaksi.
Bändin ensimmäinen keikka soitettiin Espoon kulttuurikeskuksessa ja heti täydelle salille. Ohjelmistoon kuului kaikki Klasun siihen mennessä valmiiksi saamat kappaleet ja muutama lainabiisi. Ensimmäisellä keikalla oli myös kaksi leikkijää, Petteri Alarotu ja Jeremias Vähäsalo, jotka molemmat päättivät lopettaa lupaavasti alkanee uransa jo ensiesiintymiseen. Legendaarisella aloituskeikalla kuultiin myös noin viiden minuutin mittainen bassosoolo, jonka Mikko peukutti Klasun ja Jankun etsiessä leikkijöitä takaisin lavalle.
Pian tämän jälkeen Pekka tilasi ensimmäiset pukunsa, Peikon ja Kapteeni Koukun, sekä ryhtyi harjoittelemaan keikkojen myymistä. Jo ensimmäinen täysi kalenterivuosi 1997 toi tullessaan pitkälti toistasataa keikkaa ja tuleville vuosille oli miljoonia ideoita. Monia niistä ideoista on jo toteutettu ja loppuja toteutetaan sitä mukaa kun ehditään.